Kuubassa tapaamamme maanviljelijät olivat kaikki yli 50-vuotiaita ja tehneet uramuutoksia, kuten siirtyneet tehdastyöläisistä tai kommunistisen puolueen virkamiehistä maanviljelijöiksi. Suoramarkkinaviljelijät tienaavat parhaita rahaa nousevan Kuuban markkinatalouden parissa, ja näyttää siltä, että ihmiset houkuttelevat sitä taloudellisista syistä. Suurin osa puutarhoista oli yhteistoiminnallisia, ja niissä oli kolme kokopäiväistä puutarhuria.
Näiden tilojen ja Kuuban hallituksen välinen suhde on erittäin mielenkiintoinen. Kuuba on hitaasti toipumassa keskitetystä suunnitelmataloudesta. Nämä maatilat olivat ensimmäisiä yksityisiä yrityksiä, jotka sallittiin maassa. Mutta valtiolla on edelleen suuri rooli, jota viljelijät yleisesti arvostivat.
Tilat vaikuttivat aloitetuilta oma-aloitteisesti, ja käyttämättömät kaupunkialueet raivattiin vapaa-ajalla viljelijöiden vielä työskennellessä muualla. Kun perusta oli olemassa, viljelijät saivat valtiolta alkuperäisen infrastruktuurinsa – esimerkiksi betonikorotetut penkit, niiden täyttömaa (kompostoitu meijerilanta tai sokeriruokosokeri) ja kastelun.
Valtio ei toimittanut työkaluja ja muita laitteita, ja ne olivat erittäin vanhoja. Vaikka oli surullista, oli hauskaa nähdä kuinka maanviljelijät improvisoivat, ja näimme hienoja ideoita.
Kuuballa näyttää olevan erittäin hyödyllinen laajennusohjelma. Kaikkien tapaamiemme viljelijöiden luona vieraili kerran viikossa maatalousagentti, joka ehdotti lajikkeita ja toimitti luomuruiskuja. Sivuhuomautuksena on, että Kuuba on investoinut voimakkaasti biotorjunta-aineiden ja biolannoitteiden oppimiseen. Kasvattajat arvostivat heille annettuja mikrobirokotusaineita. Vastineeksi avusta valtio määrää, että jokainen maatila myy tietyn prosenttiosuuden tuotteistaan nimetyille kuluttajille markkinahintaa alemmalla hinnalla: esimerkiksi sairaaloille, uusille äideille ja kouluille. Luultavasti oli muitakin vaatimuksia, joita emme noudattaneet.
Viljelijät eivät yleensä näyttäneet häiritsevän valtion toimeksiantoja, koska he pitivät niitä reiluna kompromissina tarjottua apua vastaan ja yleensä ostavat Kuuban yhteiskuntaa. Joissain tilanteissa vaikutti siltä, että valtio asetti hinnat, joita viljelijä saattoi periä vapailla markkinoilla. Eräs viljelijä paheksui tätä ja valitti pientä määrää, jonka hän teki auringossa uurastaessaan.
Amerikassa puhutaan paljon paikallisten ruokajärjestelmien luomisesta, erityisesti kaupungeissa, joissa on kaupunkiviljelyä. Kuubassa oli erittäin siistiä nähdä tällainen urbaani järjestelmä tuoreille vihanneksille lihassa, ei ihanteista vaan pikemminkin pakosta syntynyt. Jokaisessa puutarhassa näimme yksilöitä ja myös tukkukauppiaita ostamassa tuotteita; ihmiset polkupyörän ja aasin kärryissä täyttivät kärryinsä ja sitten kiersivät naapurustoa myymässä vihanneksia voitolla. Tätä lähituotejärjestelmää edistää myös kylmäinfrastruktuurin puute – vihannesten on päästävä nopeasti pellolta asiakkaalle 90 ̊ F:ssa!
En halua antaa vaikutelmaa, että Kuuban kaikki ruoka tuotetaan pienessä mittakaavassa – olemme kuulleet suurista, valtion omistamista maatiloista maaseudulla, jotka tuottavat maan sokeria, papuja ja muita peruselintarvikkeita perinteisin menetelmin sekä myös kasviksia. turisteja varten. Mutta näkemämme perusteella naapuruston puutarhat tarjoavat kuubalaisille huomattavia määriä tuoreita vihanneksia.
Toivon, että olen välittänyt mielenkiintoisen kuvan Kuubassa näkemistäni ja kuulleistani, mutta lyhyessä kolumnissa tunnen olevani epätasa-arvoinen tehtävään välittää veljeni ja tapaamiemme maanviljelijöiden yleistä lämpöä, huumoria ja uteliaisuutta. He olivat ystävällisiä ihmisiä, joilla ei ollut pahuutta meitä amerikkalaisia kohtaan. Eräs viljelijä puhui ikävästi viileistä pohjoisista vuodenajoistamme ja valitti hänen kasvejaan ympärivuotista lämpöä.
"Olet niin onnekas. Maanviljely on sinulle paljon helpompaa Amerikassa”, hän sanoi. "Ikään kuin pääsisit maatilalle ilmastoinnin kanssa."
"Se on totta", sanoin hänelle. "Kunnes ilmastointilaite muuttuu pakastimeksi marraskuussa."
Meillä on paljon opittavaa toisiltamme.
- Sam Hitchcock Tilton, VGN-kolumnisti